Kotkalainen Leistin Leipomo on tarjonnut suussa sulavia herkkuja jo vuodesta 1955.
Kassaratkaisuna heillä oli perinteinen nappulakassa sekä irrallinen maksupääte. Myynnin jatkuvasti kasvaessa uutta integroitua järjestelmää oli mietitty jo pitkään. Toiveena oli, että uusi järjestelmä mahdollistaisi nopeat myyntitapahtumat, tuotteiden ja hintojen nopean muokkauksen sekä kassojen myyntidatan saamisen keskitetysti yhdestä paikasta. Kosketusnäyttö oli käytön sujuvuuden kannalta myös vaatimuslistalla. Samalla olisi hyvä hoitua myös tietojen tallennus pilveen, josta voitaisiin hallita koko järjestelmää keskitetysti sekä seurata myyntiä reaaliaikaisesti.
Kartoitusvaiheen jälkeen tähän tarpeeseen todettiin parhaaksi Casion V-R200 -sarjan kassa pilvitoiminnoilla ja lähitukisopimuksella. Asiantuntijamme lähtivät rakentamaan järjestelmää tältä pohjalta sovitun aikataulun mukaisesti.
Tekninen käyttöönotto ja henkilökunnan käyttökoulutus sujui mutkattomasti. Tuotantokäyttöön päästiinkin jo käyttöönottopäivänä. Tukipalvelu hoidetaan lähitukena sekä järjestelmän omin etätyökaluin. Sisäverkko päivitettiin samalla vastaamaan uusia teknisiä vaatimuksia.
Ensimmäisten käyttöviikkojen aikana tehtiin hienosäätöjä ja tarjottiin lisäkoulutusta vaadituin osin.
Yrittäjä Antti Muuri toteaa, että kassaratkaisu sekä sen pilvipalvelu ovat toimineet hyvin. Maksupäätteiden kassaintegrointi on tehostanut toimintaa erityisen paljon ja lyöntivirheet ovat poistuneet lähes kokonaan. Erityiskiitosta tulee lähituen viiveettömästä tavoitettavuudesta myös ”virka-aikojen” ulkopuolella. Järjestelmän hinta-laatusuhdetta hän pitää hyvänä.
Verkkolaskuosoite 003710285097
Operaattoritunnus 003721291126
OVT-tunnus 003710285097
Y-tunnus 1028509-7
Käsittelemme ostolaskuja vain sähköisesti.
Noudatamme IT2022 YSE yleisiä sopimusehtoja sekä IT2022 ETP erityisehtoja tietoverkon välityksellä toimitettavista palveluista.
Sivustomme käyttää evästeitä. Hyväksymällä tämän voimme taata parhaan käyttökokemuksen verkkosivuillamme. Lue lisää.
Valitse evästeet
Osa evästeistä vaaditaan verkkosivuston toimintaan ja osa mahdollistaa erinäisten lisäominaisuuksien käytön. Voit alla olevasta listasta määrittää, mitä vaihtoehtoisia evästeitä on lupa käyttää. Rastita ne kohdat, jotka sallit. Voit lukea lisätietoja evästekäytännöistämme täältä.
Huom! Jos olet aiemmin sallinnut vain tietyt evästeet, näkyvät ne automaattisesti rastitettuina. Voit poistaa hyväksynnän poistamalla rastin ja tallentamalla asetukset uudelleen.